Kuinka kuuluu multa maanantai?

Kirjoittanut
kategoriassa Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi

Matkapäivien väsymys ja musta yö takasivat pitkät ja raskaat unet. Vaikka ollaan ihan keskustassa, ulkoa ei kuulunut yöllä mitään tai ainakaan en siihen havahtunut. Aamupala saatiin alakerrasta, ja se osoittautui hinta-laatusuhteeltaan niin hyväksi, että tuskin kannattaa ryhtyä itse väkertämään. Huomaavainen isäntä oli myös käynyt jättämässä fillarireittien kartan ohjaustangolle, sillä aikaa kun säädettiin kamojemme kanssa. Ajokokemukseen nähden on kummallista, miten paljon häsläämistä tuo ajamaan lähtö toisinaan vaatii. Yleensä yksi jos toinenkin asia on hukassa ja huomattavaa spekulaatiota vaatii sekin, että tarvitaanko sadetakia, irtohihaa, tuuliliiviä jne… Päivän ajosuunnitelmat olivat vähän löyhät, mutta päädyttiin suuntaamaan kohti Kobaridia kolmen vesiputouksen kautta. Vesiputouksiahan tässä maassa riittää. Ensimmäinen putous Slap Virje oli helposti saavutettavissa pikitietä pitkin viimeistä pätkää lukuunottamatta. Tavoillemme uskollisena ajaa ryttyyteettiin irtokivinen polku alas putouksen juurelle ja tietysti myös riehuttiin ylös. Ajamisen vaikeus on suhteellista. Edellisen lenkin olin kolistellut cyclocrossilla, joten täykkähiihlikuituinen maastosinkula tuntui kovin helpolle ratsulla ja kyyti pehmeälle. Itse vesiputous oli huima. Meidän lisäksemme sitä oli hämmästelemäsä vain muutama muu.Virjeltä jatkettiin kohti Slap Bokaa. Päästiin pois pikitieltä ja ajoittain tarjolla oli oikein herkullista singletrackiä. Osa reitistä oli Itävallasta Slovenian läpi Italiaan kulkevaa Alpe-Adria vaellusreittiä, osa oli taas perinteistä hei, tuossa menee polku-tyyppistä arpomista. Muutama valinta osui nappiin, muutamalta palattiin häntä koipien välissä takaisin. Matkalle sattui myös voimalaitos “kuntoiluportaineen” Jylinä oli melkoinen kun sisällä turbiinit pyörähtivät käyntiin.Bokassa vesi putoaa yli 100 metriä. Tähän aikaan vuodesta vesimäärä alkaa olla jo aika pieni ja alajuoksulla on melkoinen kuumaisema.Bokalla menessä päästiin jo perinteiseen pyörän kantoon. Kalkkikivi pyöräilykengän muovipohjan alla on kyllä erittäin livakkaa.Bokalla putousta katsellaan näköalatasanteelta. Bokalta palatessa vaihdettiin Soca-joen toiselle puolelle ja ajeltiin vanhaa tienpohjaa/ polkua pitkin kohti Kobaridia. Hämmentävin kokemus reissulla oli kymmenkunta alastonta neitokaista vilvoittelemassa joessa. Selvittiin kuitenkin lievällä järkytyksellä. Trnovossa vaihdettiin riippusiltaa myöden joenpuolta ja käytiin leirintäalueella limparilla. Matka jatkui topakalla n 300 m nousulla kohti MagozdIn kylää. Alkuperäinen ajatus kiipeillä vielä ylemmäs Krasjin päälle ja kurvailla sieltä alas kohti Cezsocaa, eli noin 750 m nousumetriä lisää, ei tuntunut enää houkuttelevalle, joten käännettiin pyörän keulat alamäkeen kohti Kobaridia ja Slap Kozakia. Irtokivisessä laskussa sai ajella aika tarkasti, mutta putoukselle päästiin ilman vaurioita.Kozak on vaikuttava paikka. Putousta pääsee ihan lähelle. Valo veden kovetamassa urassa on hämmentävä ja putouksen ympäristö erittäin kaunis. Kozakilla väkeä on yleensä aina paljon ja kiviset pitkospuut ja sillat uhkaavat ruuhkaantua. Kozakilla mietittiin Kobaridiin menoa, mutta olo alkoi olla niin uupunut, että ryhdyttiin suosiolla kihnutamaan ylämäkeen kotia kohti. Tarkkaa lämpötilaa ei saatu selville mutta varmasti jossain 25 paremmalla puolella oltiin. Loppuviikoksi on luvattu ukkosia, toivottavasti sään painostavuus vähän helpottaa.Bokan sillan kupeessa olevan hotellin ravintolassa nauttiin myöhäinen lounas ja raahaudutiin kotiin. Päivän saldoksi jäi 45 kilometriä, n 1000 metriä nousua ja kolme vesiputousta.