4m 30 cm unelmatorttua..

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi
.tarvittaisiin paikkaamaan Alpeilla syntynyt energiavaje. Ainakin jos laskelmani pitävät paikkansa. Olen syönyt vasta alle puolimetriä, ilmankos olo on hieman harsomainen. 

Arki läpsyttelee naamalle märillä rukkasilla ja elo on tuntunut kovin raskaalle viime päivät. Huonosti nukuttuja öitä kertynyt lisää ja mahakin on jaksanut olla edelleen vastahangassa. Paino humpsahti alaspäin. Kurjuuden viimeisteli muutamalla topakalla jumpalla hankittu kokovartalojumi. Jos samaa työtä tekee vuodesta toiseen, voisi kuvitella tottuneensa? Ei kai ruumis parissa viikossa voi unohtaa? Miten näin pienet lihakset edes voivat olla näin tukossa? Jotenkin kornia, että jos ajaa Alppien yli koko omaisuus selässä, lihaksistossa esiintyy vain pientä kankeutta, mutta autas kun menee töihin,  niin tuntuma on kuin junanallejääneellä. Ehkäpä tuo on osoitus siitä, että ei töissä vaan patsastella kivoissa trikoissa ihmislauman edessä, vaan kyllä siinä saa ihan otsansa hiessä mesoa. 

Synkin vaihe koitti ensimmäisen hyvin nukutun yön jälkeen. Kun univelka väheni, väsymys syveni. Kun ei enää ollut niin väsynyt, tajusi miten väsynyt sitä on. Mieliala laski pakkasen puolelle, osin varmaan väsymyksen, osin “maratonmasennuksen” vuoksi. Olen takuuvarma siitä, että ylipitkien urheilusuoritusten jälkeen aivokemia heittää volttia ja serotoniinitasot romahtavat. Siinä sitä hermosolut ihmettelevät hämmentyneinä mistä saadaan jokapäiväinen välittäjäaineemme? No ehkä se homma ei oikeasti mene noin, mutta onhan tuo laiha lohtu ahdistuksen suossa. Onneksi unet alkoivat itsekseen parantua ja pidentyä. Ruoka alkaa maistua ja kestää jopa sisällä. Kroppa näyttää pitävän huolta itsestään, vaikka pää yrittääkin sabotoida. Nyt olen jotensakin normitilassa: perusväsymys on palautettu ihan omalla iltakuhkimiseella ja ravitsemustilakin on perushuono, kun muutama ateria on jäänyt ihan vaan laiskuuttaan väliin. Mihinkään ei erityisesti koske, mutta jalat on jotenkin hukassa ja sielu kelluu haaleassa vedessä. 

Tämähän on nyt tarinaa jota ei pitäisi julkaista, helppoa ja mukavaahan sitä pitäisi aina olla, jos ei ole niin kannattaa nuolla haavansa vähin äänin ja olla kuin ei olisikaan. No palautuminen otti siis kovemmalle kuin olisin uskonut ja pahin vaihe tuli vasta kun luulin olevani kuivilla. Ehkä ei ole viisasta lähteä tuollaiselle reissulle rankan työputken jälkeen pienen flunssan jälkitilassa ja palata suoraan reisulta kovennettuun arkeen, mutta sanoi se Sirkesalokin, että jos odotat aikaa, parempaa aikaa, odotat seuraavaan elämään. Tosin Sirkesalolle kävi aika huonosti.

Ruumis siis alkaa palautua ja hiljalleen alan saada taas ajatuksien päästä kiinni. Tuleva syksy kokonaisuudessaan tuntuu ahdistavalle, en jaksa innostua, en kehittää, en oppia uutta. Mutta tämä on miulle perustila. Muutokset eivät ole minua varten, oli kyse sitten vuorokauden-, vuodenajan tai työkuvioiden muutoksista. Nukahdan huonosti, herään hitaasti, kammoan maanantaita, olen levoton perjantaisin, kesän taaksejättäminen harmittaa, vaikka talvea rakastankin. Kyllästyn harvoin mihinkään, ei minua haittaisi syödä joka päivä samaa ruokaa. Ja itseasiassa taidan syödäkin. No aikani ämpyilen ja kiukkuan, sitten taas kaikki on ok.

Uusia suunnitelmiakin versoo, jos ei ihan kuin sieniä sateella, niin jotain tynkää kuitenkin. Kaikki alkoi siitä, että pääsin kesken työpäivän lenkille. No ihan työtehtävissä kyllä olin olevinani, mutta otin vapaan kannalta. Jos liikunnan ammattilainen näin villisti ilahtuukaan liikunnan harrastamisesta kesken työpäivän, niin kuinka paljon ilahtuukaan semmoinen joka joutuu päivät pitkät istua kyyhöttämään koneen edessä?

Hölkkäreissun virallinen agenda oli tutustua Kotkanpolkuun Joroisissa, että en johtaisi ryhmää harhaan kun sinne porukalla mennään. Intouduin reitistä niin, että päätin heti rynnätä ilmoittautumaan Kotkanpolulla järjestettävään juoksutapahtumaan. Sehän on nyt niin kovin trendikästä. Ihmiset ovat siis ryhtyneet juoksemaan poluilla. Maassa, jonka pinta-alasta 3/4 on metsää Ajatella! Seuraava trendi on varmaan avovesiuinti, kun noita järviä taitaa olla se loppu 1/4. Miehän en enää kilpaile ja juoksen vaan itseni vuoksi jne. jne.jne. plää, plää plää. Uskokoon kuka tahtoo. Siis  muuten vaan ryhdyin penkomaan viimevuosien tuloksia, laskemaan tavoiteaikoja ja käymään villiä spekulaatiota itseni kanssa. Kannattaako osallistua jos ei ole mahdollisuuksia podiumille? Millaista vauhtia sitä kykenisi pitämään? Miten muut juoksee? Onko kaikilla muilla edelleen pitkät ja laihat jalat? Olkoon vaan, miepä jyrään pusikossa omaan vauhtiani kuin pieni äkäinen panssarivaunu. Se jää nähtäväksi riittääkö panssarivaunun vauhti? 


http://squeezy.fi/kotkis-trail-run/
Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää