5. Ajopäivä. Kevyt siirtymä?

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi
Nettiyhteydet täällä Passo Tonalessa ovat vähän onnettomat, katsotaan mitä saadaan julkaistuksi. Teksti on hävinnyt aika monta kertaa.
Yö sujui melko hyvin, sain nukutuksi viiteen ja torkuttua seitsemään. Uni ei enää ollut niin levotonta kuin aiemmin. Ulkona tuntui nousevan kuuma päivä. Paras tunne aamussa oli orastava nälkä. No mikäs oli syödessä, kun aamupalalla sai tuoretta  hedelmäsalaattia ja toiveiden mukaan tehtyä munakokkelia. Kuvotus yritti palata, mutta sain kuitenkin syötyä ihan hyvin.på
Eilen oltiin tehty mielestämme loistava suunnitelma hellepäivän varalle ja toisin kuin meidän suunnitelmat yleensä, tämä suunnitelma osoittautui harvinaisen toimivaksi. Päätettiin typeän maantiesiirtymän Bormio- Santa Caterina sijaan hurauttaa hiihtohissillä ylös ja laskeutua maastopyöräreittiä alas. Reippaampi olisi tietysti kihnuttanut serpentiiniä ylös jne mutta päätettiin tuhlata 20€ ja säästää 800 nousumetriä.

Bormio 2000 kiskoi meidät ja läskit kahteentonniin,  josta aloitettiin “laskeutuminen” Santa Caterinaan. “Laskeutuminen” siksi, että nousumetrejä kertyi 290. Aika paljon alamäeksi. Oikea alamäkiosuuskaan ei ollut ihan helpoimmasta pääsyä vaikka irtokivillä kuorrutettua hiekkatietä olikin. Jos mäki olisi ollut yhtään jyrkempi, olisin lentänyt tangon yli. Jarrukahvoja sai puristaa rystyset valkeina ja jarrupalat kärysivät niin että pelkäsin metsäpalon syttymistä. S. Caterinaan päästiin ehjinä ja sipaistiin palauttavat jäätelöt. 
Aikamme vitkuteltuamme ei auttanut muu kuin pumpata renkaat pinkeiksi  ja suunnata klasikkonousu Passo Gaviaan.

Lämmintä oli vähintään riittävästi. Suunto näyttää korkeuden miten haluaa, mutta huippulla lukeman pitäisi olla 2652. Faktat noususta nähtiin, mutta ei ne mieleen jääneet. Mutta kiva mäki, jos ylämäki voi kiva olla.

Metri metriltä nousu alkoi karttua. Meno oli yllättävän kevyttä
olosuhteisiin nähden. Nousussa pidettiin tiimipalavereja noin sadan nousumetrin välein, ettei homma käy liian raskaaksi. Henkistä tukea saatiin tienvarren kylteistä. Kovin suurta pelkoa ei ollut siitä, että vauhti nousee yli 40 km/h

Viihdettä tarjosi myös mäessä  treenaillut italialaistalli. Nimestä ei saatu tolkkua, mutta keltapunaiset oli ajoasut. Kovin kevyen näköisesti isot pojat rinnettä kipusivat. Huudeltiin kovasti kannustuksia puolin ja toisin.

Ensimmäiset neljäsataa metriä kertyivät vaivattomasti, eivätkä seuraavatkaan mahdottomia olleet. Tuttu 2200 metrin yskä alkoi omalla paikallaan. Ilmeisesti tällaiselle tasamaan kasvatille, jolla punasolu etsii toistaan jo noinkin vaatimaton korkeus on haastava. Samanlainen virkayskä alkaa rytmihäiriöiden yhteydessä, joten sillä lienee jotain tekemistä veren happisaturaation kanssa. Uskoisin, että tällä reissulla vaivannut pahoinvointi on osin seurausta korkeudesta. No yskästä huolimatta huipulle päästiin. Pahoinvoinnista huipulla ei ollut tietoakaan.
Lasku vuoren toiselle puolelle kohti Pezzoa oli vielä nousua jyrkempi. Alkuosaltaan asfaltti oli melko huonossa kunnossa ja tunnelissa olo oli kuin kummitusjunassa.  Ohessa aavistuksen lavastettu kuva.

Pezzoon  asti ei tarvinnut laskeutua vaan päästiin siirtymään maastoreitille. Intouduin single trackistä intoutuduin niin, että katkaisin elämäni ensimmäistä kertaa ketjut. No vauriot korjattiin ja matka jatkui.


 Päätettiin lyhentää  seuraavan päivän reittiä ja jätettiin laskeutumatta Pezzoon asti. Maastopyöräilyreitti toi meidät puoleenväliin Passo Tonalen nousua. 400 metriä lisää ylämäkeä  tässä vaiheessa päivää ei juuri helteessä houkutellut, mutta jos oltaisiin laskettu kylään asti
seuraava päivä olisi alkanut laakson pohjalta.,Se olsi ollut pitkälle päivälle turhan tyly aloitus.  
Hotellinetsintä meinasi mennä haeskeluksi, mutta uinuvasta hiihtokeskuksesta löytyi hinta-laatusuhteelyaan toimiva hotelli Sciatore. Nousu oli ottanut sen verran voimille, että Pekka osasi tiedustella hotellia sujuvalla Italialla. Samanlainen ilmiö tapahtui kantonousussa kohti Heilbrömmer Hutia, jossa mie opin puhumaan saksaa… Tiedä mitä kieliä osataan kun vielä  vähän kiivetään.
Illan mukavin ylläri oli, että viimeinenkin  pahoinvointi oli viimeinkin kaikonnut vaikka melkein kahdessa tonnissa ollaan. Illallisella pystyin syömään topakasti kaiken salaatista pannacottaan.
Siirtymäpäivästä  ei tullutkaan niin kevyt kuin ajateltiin, mutta ollaan hyvin valmiina huomiseen ja itseasiassa kokonaisaikataulussa vähän suunnitelmaa edellä. Hyvä niin. 
Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää