9. Ajopäivä. Missä on Verona?

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi

Kello alkaa olla iltakymmenen täällä Villa Francan lentokentän kupeessa. Helteisen päivän lämpö alkaa tasaantua, mutta edelleen mittari näyttää melkein kolmeakymmentä. Lentokoneita nousee ja laskee harvakseltaan, juuri muuta ei sitten kuulukaan. Ollaan muurien suojassa sotilaslentokentän ja hedelmätarhojen väliin mahdutetussa B&B-paikassa.Tullessamme pyyhin tämän päivän hientuotosta poiketen kylmää hikeä, kun korkealla portilla partioi kolme isoa koiraa. Kun viimeinen päästiin portista sisään, savuttiin isoon (viileään) kivitaloon, jossa ylitsevuotavan ystävällinen puolatar otti meidät vastaan. Yhteistä kieltä ei oikein tahtonut löytyä, mutta niin vain saatiin välipalaa, pyykit pesetettyä. aamiaiset sovittua ja ajo-ohjeet lähimpään ravintolaan. 


Sanonta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, voisi jotenkin kuvata päivän helpoksi kuviteltua siirtymää Rivasta Sirmionen kautta Veronan kupeeseen. Ehkäpä tällä kertaa suunnitelma oli jäänyt aavistuksen kesken. Aamulla heitetettiin kamat reppuun ja ajettiin laivarantaan. Oltiin niin hyvissä ajoin, että ehdittiin vielä syödä rauhassa jäätelöt. Ai niin, muistettiin myös pyytää passit hotellin respasta. 

Tästä alkaa kotimatka!

Saatiin liput ja ajeltiin saksalaisryhmän peesissä lautalle. Saalistettiin kunnon eläkeläistaktiikalla hyvät paikat kannelta. Näistä paikoista sitten pidettiin kynsin hampain kiinni vaikka nahka meinasi palaa ja lämpöhalvaus viedä tajun. 
Matkalla kohdattiin purjehdushärdelli.

Ja rantahelvetti

Sirmionessa meidän oli tarkoitus katsella maisemia ja syödä. Kummastakaan ei tullut mitään. Kun saavuttiin laivasta tulikuuma ilma löi vastaan. Kadut olivat mustanaan ihmisiä ja kaikki olivat kovin kiinnostuneita jos ei meistä, niin meidän pyöristä. Meidän piti katsella Sirmionea, mutta tuntui siltä, että Sirmione katseli meitä. 

Paniikki!
Epäurheilijamaisesti paettiin paikalta vastaan loppumatonta turistivirtaa. Ilma oli niin kuumaa, että pelkkä oleminen sai hien virtaamaan. Pahimmasta kaaoksesta päästyämme pysähdyttiin syömään ja täyttämään vesipullot.


Reitin Veronaan piti olla selvä, niin selvä, että sitä ei saatu aikaiseksi edes kartasta tarkistaa. No mie en kyllä yleensäkään mitään reittejä tarkista, jos oltaisiin miun suunnistuksen varassa, ei oltaisi koskaan osuttu edes Helsinkiiin, mutta Pekka harvemmin ajelee pelkän konereitityksen varassa. Ilmeisesti GPS sai lämpöhalvauksen ja ajelutti meitä huvikseen minne sattuu. Eihän siinä mitään,  kivahan  se on sivukujille poikkeilla ja katsella maisemia, mutta kun mittari näytti yli neljääkymmentä alkoi tuskan hien lisäksi virrata myös oikea hiki. Myös vanteen teippaukset alkoivat antaa periksi kuumuudessa ja Pekan takarengas alkoi vajua uhkaavasti. Muutama kerta pumppailtiin ja lopulta oli pakko laittaa sisuskumi. Melko hikinen urakka. Oltiin muuten luotettu siihen, että jos vararenkaita menee, niin niitä saa reitiltä lisää. No ei tosiaankaan olisi! Läski on sen verran harvinainen kapistus.
Jossain vaiheessa matkaa eksyttiin jättimäiselle leirintäalueelle. En vieläkään oikein ymmärrä miten jouduttiin ajelemaan pensasaitojen ja talovaunujen muodostamaan labyrinttiin ja vielä vähemmän ymmärrän miten sieltä viimein  päästiin pois. Järkyttävä kokemus. Oli pakko pitää jäätelön mittainen tauko.  
Saattiin kasattua itsemme ja hermomme ja hankittua jonkunlainen käsitys edessä olevasta reitistä. Ei kai nyt yhden parin sadantuhannen asukkaan kaupungin löytäminen voi kovin vaikeaa olla?
Lämpötila nousi nousemistaan ja ensimmäistä kertaa tällä reissulla alkoi tulla koti-ikävä. Tien reunaa sotkiessani unelmoin kuusista, joiden oksille on pisartunut jääkylmää vettä. Kasvoille osuneet kuusen kyyneleet olisivat tehneet nyt oikein hyvää. No rengas piti taas ilmaa, matka eteni ja autostradalle ei jouduttu. Eihän lämmin luita riko? 
Matkalla vastaan tuli kaikenlaista.
Välillä oli vähän semmoinen olo, että missähän maassa sitä ylipäätään ollaan? Lukihan tosin tuossa raketissa Italia. 
 
Perille siis päästiin. Yhteenvetoni odottelee vielä kallon loukoissa kypsymistään, mutta tämä kuva kiteyttänee tilapäisesti kaiken. Matkailussa on tärkeintä tasainen rusketus!

Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää