Synkistä etukäteisaavistuksista huolimatta lento sujui mainiosti ja kaikki tavarat saapuivat ehjänä perille. Helsinki-Vantaalla säädettiin lippujen ja varausten kanssa monen virkailijan voimin, mutta hyvässä yhteisymmärryksessä. Viimein varausjärjestelmä saatiin ymmärtämään, että emme ole menossa Triesteen asti, eikä sinne mene myöskään meidän matkatavarat. Saattaa olla myös olla että päästään koneeseen Münchenista paluumatkalla. Ihminen siis voitti taistelun konetta vastaan. Münchenin kentällä toiminta oli niin vauhdikasta, että reippaan puolen tunnin kuluttua laskeutumisesta olimme jo moottoritiellä matkalla kohti Sloveniaa.
Saksassa tuli vettä kuin aisaa ja liikenne autobaanalla soljui rauhallisesti. Sloveniaan oli noin 440 km matkaa, mutta navigaattori haki meille hyvän oikoireitin. Säästettiin 13 km matkaa ja päästiin näkemään Kitzbühel, aikaa tosin meni 2 tuntia enemmän. Reitti pujotteli pitkin kapeita vuoristoteitä ja sateessa likoava maisema oli huikaisevan kaunis. Ylhäällä vuorilla lämpötila putosi kolmeen ja rätkytteli kevyesti räntää. Ajeltiin aika rauhassa, mutta paikalliset ei. Näköjään ihan hyvin voi ohitta meijeriauton vastaantulijoiden ohituskaistalla vaikka näkyvyys on nolla.Vuoristotiellä luovuin yrityksistä lukea kartaa, ihan helposti ei tule autossa paha olo, mutta kartantihrustaminen serpenttiilillä alkoi olla liikaa. No hyvin se navigaattori osasi.
Itävallasta löydettiin paikallinen naisten hyvinvointikeskus. Ei ehditty tutustumaan.
Aamusella ensimmäiseksi käytiin ilmoittautumassa kisakansliassa. Rennolla kaavalla tunnutaan menevän ja hyvä niin. ”Kisa” käydään lauantaina. Puoli kymmeneltä pitää olla torilla ja yhdeltä syömässä, muuta dataa ei ole. Kyllällä näyttää liikuskelevan ajokoiran näköisiä kuskeja mutta onneksi myös muut koirarodut ovat edustettuina. Jäsen M lähtee voittamaan, myö muut vähän katellaan.
Muulla porukalla oli kiire Girosta Olut ja viini-iltaan. Meillä ei ollut kiire mihinkään, joten ajeltiin omia polkuja kotiin.