Buon Giro!

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi

Synkistä etukäteisaavistuksista huolimatta lento sujui mainiosti ja kaikki tavarat saapuivat ehjänä perille. Helsinki-Vantaalla säädettiin lippujen ja varausten kanssa monen virkailijan voimin, mutta hyvässä yhteisymmärryksessä. Viimein varausjärjestelmä saatiin ymmärtämään, että emme ole menossa Triesteen asti, eikä sinne mene myöskään meidän matkatavarat. Saattaa olla myös olla että päästään koneeseen Münchenista paluumatkalla. Ihminen siis voitti taistelun konetta vastaan. Münchenin kentällä toiminta oli niin vauhdikasta, että reippaan puolen tunnin kuluttua laskeutumisesta olimme jo moottoritiellä matkalla kohti Sloveniaa.


Saksassa tuli vettä kuin aisaa ja liikenne autobaanalla soljui rauhallisesti. Sloveniaan oli noin 440 km matkaa, mutta navigaattori haki meille hyvän oikoireitin. Säästettiin 13 km matkaa ja  päästiin näkemään Kitzbühel, aikaa tosin meni 2 tuntia enemmän. Reitti pujotteli pitkin kapeita vuoristoteitä ja sateessa likoava maisema oli huikaisevan kaunis. Ylhäällä vuorilla lämpötila putosi kolmeen ja rätkytteli kevyesti räntää. Ajeltiin aika rauhassa, mutta paikalliset ei. Näköjään ihan hyvin voi ohitta meijeriauton vastaantulijoiden ohituskaistalla vaikka näkyvyys on nolla.Vuoristotiellä luovuin yrityksistä lukea kartaa, ihan helposti ei tule autossa paha olo, mutta kartantihrustaminen serpenttiilillä alkoi olla liikaa. No hyvin se navigaattori osasi.





Itävallasta löydettiin paikallinen naisten hyvinvointikeskus. Ei ehditty tutustumaan.

Italiassa hämärä alkoi hiipiä. Vuorilta laskeutui sumua ja täysikuu valaisi mutkaista taivalta. Maisema oli kuin kauhuelokuvan lavasteista. Keskellä ei mitään oli vastassa punaiset valot, jota eivät suostuneet vaihtumaan. Hieman oli semmoinen olo, että kohta joku koputtaa ikkunaan. No ei koputtanut ja viimein saavuttiin perille. Muu porukka oli jo kotiutunut Hisa Soncaan. Mukava talo, hieman kylmä ja kostea tällä säällä, mutta oikein siisti ja sievä. Saimme ensikäden tietoa siitä, että fillarit eivät tosiaankaan olisi mahtuneet Triesten koneeseen, itseasiassa käsimatkatavaratkin oli pitänyt jättää koneen ulkopuolelle odottelemaan, josko ne mahdollisesti joskus koneeseen mahtuisivat. 

Aamusella ensimmäiseksi käytiin ilmoittautumassa kisakansliassa. Rennolla kaavalla tunnutaan menevän ja hyvä niin. “Kisa” käydään lauantaina. Puoli kymmeneltä pitää olla torilla ja yhdeltä syömässä, muuta dataa ei ole. Kyllällä näyttää liikuskelevan ajokoiran näköisiä kuskeja mutta onneksi myös muut koirarodut ovat edustettuina. Jäsen M lähtee voittamaan, myö muut vähän katellaan. 


Valitsimme päivän tapahtumaksi retken katsomaan Giroa. Parisenkymmentä SS-kuskia lähti reippaana sotkemaan kohti Italiaa. Suurin osa porukasta suuntasi San Pietron kylän läpi nousun alkuun, mutta myö jäätiin kytikselle tiukkaan käännökseen. Reitti oli helppo löytää, koska kyläläiset ovat värkänneet toinen toistaan mielikuvituksellisempia koristeita katujen varsiin. Päivän tervehdys oli Buon Giro!  Tässäpä kuvakavalkadia.






Itse ajon tilanteesta meillä ei ollut mitään käsitystä. Kolme sinipukuista oli kärjessä…

Sitten oli kasa muita. Ja vielä toinenkin kasa. Livakkaliikkeisiä poikia, vaikka tuossa aika hissukseen vielä ajelivatkin. 

Muulla porukalla oli kiire Girosta Olut ja viini-iltaan. Meillä ei ollut kiire mihinkään, joten ajeltiin omia polkuja kotiin.

Uimassakin ehdittiin käydä. Eka yritys tosin toppasi tähän käärmeeseen. Myrkytön se kuulemma oli, mutta ei jääty arvailemaan.
Illalla lähetettiin katsomaan Slap Kozjakia. Slap on sloveniaksi vesiputous. Maisemista saa kuvissa aika valjun käsityksen, mutta paikka oli aivan uskomaton. Kalkkikiviluolasto,  jossa 15 metrinen valkoinen vesiputous putoaa turkoosiin altaaseen. Samalla nähtiin ensimmäisen kerran turkoosi Soca-joki, jota pitkin toivottavasti päästään tällä reissulla melomaan.
s
Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää