Kisapäivä

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi
Jälleen kerran Blogger tekee temppujaan, hukkailee versioita ja tuhoaa tekstejä. Jos siis tässä tarinassa ajatus katkeilee tai esiintyy tarpeetonta toistoa, niin syy on siinä, että pari päivää huolella (?) pohtimani teksti häippäisi nettiavaruuteen.

Lauantaiaamu Kobaridissa valkeni aurinkoisena. Viime päivinä vettä oli saatu, mutta nyt ei sateesta ollut jäljellä kuin aamuinen sumu. Miun olossa ei ollut moittimista,  mutta Pekan juuri ennen lähtöä hankkima flunssa oli pahenemaan päin. Yleisen aamuhässän jälkeen alettiin kasata kamppeita ja siirtyä kohti toria. Kilpailun kulusta ei vieläkään ollut tarkempaa tietoa, mutta sillä on tapana selvitä viimeistään ajaessa. Sitkeitä huhuja kulki, mutta niiden todenperäisyyteen oli tuskin luottaminen. Ja kun kerran ulkomaille lähdettiin, niin tyylikkäinä ajeltiin.

Edustusasut.
Team Finland. Älykkään näköistä joukkoa.

Paha paikka, säärikisa Pekan kanssa

Puoli kymmeneksi torille alkoi kyörääntyä värikkään näköinen joukko väkeä. Kilpailijoita oli noin 250 ja suurin osa oli panostanut myös pukeutumiseen. Asuissa luovuus näytti olevan käytännöllisyyttä ja mukavuutta suurempi arvo. Tule sellaisena kuin olet. Tosiaan. Upeiden yksilösuoritusten lisäksi nähtiin myös sointuvaa paripukeutumista ja yhtenäisiä tiimiasuja. Avajaisjuhlallisuuksien jälkeen lauma alkoi siirtyä kohti Kamp Rutia, eli leirintäaluetta, jonne suuri osa kilpailijoista oli majoittunut. Torilla kilpailun kulusta oltiin saatu jotain informaatiota, joka jokainen tulkitsi omalla tavallaan. Huhuilla oli siis edelleen siivet. Pyörät oli tarkoitus jättää jalkapallokentälle, jossa niille tapahtuu jotain, tai sitten ei tapahdu. Kilpailu alkaa läheiseltä pellolta, josta jokainen etenee parhaaksi katsomallaan tavalla etsimään pyörää. Ensimmäinen kierros on pitkä ja kaksi seuraavaa lyhyempiä. Kilometrimäärät ovat sivuseikka. Kilpailu sisältää vesistönylityksiä ja sen aikana tullaan likaantumaan. Jos haluaa vain pitää hauskaa yksi kierros riittää, jos taas haluaa ajaa voitoista kaikki kolmekierrosta on ajettava. Aikaraja kakkoskierrokselle on tunti. Sarjojen neljälle nopeimmalle oli luvassa vielä neljäs kierros, jonka sisältöä tässä vaiheessa voitiin vain arvailla.

Tyylikäs herrasmies. Luopui tosin takistaan ajon tuoksinassa.
Don’t look back.
Omat eväät.
Tämä rouva istui alppimaisemaan kuin kukka ketoon
Belgian munkit.
Kisan nopein nainen, helppo se on lentää kun on siivet. 
Ei tässäkään lateksissa kylmä tule.

Saatiin tarroja
Kisojen kuumimpia pukuja?
Kisan paras asu. Lego-man.
Ideoita pimeisiin syysiltoihin

Jättäkää vaan pyöränne tähän

Härdelliä Camp Rutissa

Kisaajalauma siis paimennettiin pellolle, josta startin kajahdettua rynnättiin ylämäkeen muutama satametriä etsimään pyörä. Miulla kävi tuuri, löysin samppanjan- (lue mudan-) värisen ajopelini vaivattomasti. Ihan kaikki eivät voi sanoa samaa. Osa pyöristä kiikkui jalkapallomaalien ja muuntajakoppien päällä tai ne oli haudattu isoihin kasoihin. Pääsin liikkeelle naisista ensimmäisenä. Johtoani en saanut pitää kauaa, kun minut yhytti maantiepyöräilijän näköinen tyttönen tieosuudella. Ensimmäisessä jyrkässä maastonousussa pääsin takaisin kantaan kiinni ja jyrkässä laskussa ohi. Tosin juosten, kun en ruuhkassa ajamaan mahtunut. Alussa ehdin jo kiroilla, että tämä on taas tämmöinen hurja “maastokisa”, jossa ajellaan hiekkateitä. No onneksi näin ei ollut, vaan tieosuuksilla purettiin hienosti alun ruuhka ja sitten päästiin tositoimiin. Sain ajella pitkään ilman rouvaseuraa, mutta sitten väkivahva belgiatar pyyhki vakuuttavasti ohi kaikkine keijusiipineen. Hänelle en olisi mahtanut mitään missään muualla  kuin kuopiolaisessa kivikossa, jos sielläkään. Ensimmäinen kierros meni ihmetellessä. Teräviä nousuja, jyrkkiä laskuja, jokia ja mutaa. Reipasta maastoajoa siis. Oikein mukavaa rataa, sopivan teknistä, mutta pelätä ei tarvinnut. Kannustus radalla oli kokoajan raivokasta ja vaarallisissa kohdissa oli kovasti varottelijoita. Koko ykköskierroksen sain olla toinen nainen.

Kakkoskierrokselle alkoi jo pahin isku rauhottua. Onneksi en ollut ainoa. Hätääntynyt englantilaismies kyseli, että miten hiton kauan tätä vielä pitää ajaa. Lohduttelin, että kaksi lyhyttä kierrosta. Kierrosten mitasta ei juuri ollut käsitystä, mutta niihin oli keräilty ykköskiekan pisin nousu ja muuta mukavaa. Tiellä ajeltiin vaan näytösluontoisesti.  Kakkos- ja kolmoskiekalle sattui kierroksella ohitettavia eteen, mutta haittasiko tuo. Huutamalla heistä selvisi. Yritin olla kohtelias. Kakkoskierroksella miut ohitti vielä yksi nainen. Saattoi olla ranskalainen. Jano alkoi vaivata, ja kuumuus, ja vähän väsyttikin. Kolmoskiekka meni varmistellessa ja ihmetellessä, että joutuuko sitä vielä ajamaan neljännen. Viimeisessä jyrkässä laskussa takareisi kramppaili ja tupelsin vähän, mutta pysyin kuin pysyin pystyssä.  Maaliin siis päästiin ilman vaurioita, jossain mäessä etujarrusta hävisivät paineet, mutta kyllä ne sieltä pumppailemalla palasivat. Eipä sinkulasta oikein mikään voi hajotakaan. No, yhdestä läskistä puheksi eturengas ja Pekalla oli keskiö palasina. Ja jäsen M katkoi jo ykköskiekalla satulatolppansa ja hukkasi satulansa, mutta singersi putkelta sinnikäästi maaliin. Tämän järjestäjä onneksi huomio lahjoittamalla uuden Brooksin satulan. Eli ehkä lausuntoa pitää vähän korjata..

Maalialueella järjestäjä iski kaljan kouraan ja siitä sitten nurmikolle hämmästelemään. Semmoiset pikkujutut kuin loppuaika ja sijoitus jäivät hämärän peittoon. Pekan loppuaika oli 2.22 ja mie olin maalissa ehkä parikymmentä minuuttia ennen. Edelläni oli ehkä kaksi naista. Kisassa ei juuri sykemittareita tai muita mittauslaitteita näkynyt, mutta matkaa saattoi olla rapiat 22 km ja nousua noin 700 m, eli aika reippaasti. Kisailijoita tippui maaliin tasaiseen tahtiin ja kaikille hurrattiin tasapuolisesti. Julmettua spekulaatiota esitettiin mystisestä neljännestä kierroksesta. Evästä oli tarjolla, se ei oikein maistunut, mutta tankkailin tarjottuja juomia. Huhuista poiketen tarjolla oli myös vettä ja urheilujuomaa.

lähtiskö Omo Ultralla?

Keskittymistä finaaliin

Hollannin pojilla oli kestävyyttä: neljä päivää sama asu.

Aikamme helteessä paahduttuamme järjestäjä sai arvotuksi tulokset ja neljäs kierros sai alkaa. Ohjelmassa oli parislalom fillareilla. Se kumpi parista sai ensin radan kierrettya ja kumottua jääkylmän kaljan pääsi jatkoon. Olen kyllä ajoittain harraskin oluen ystävä, mutta nyt nopeus tuli vastaan, kestävyys tuskin olisi tullut. Olen sen verran nuuka, että en raaskinut tuhlata hyvää olutta. Muut kaatelivat kaljat rinnuksilleen ja säntäsivät fillareilleen, mutta mie join joka pisara. No vähän kyllä meinasi tulla yli. Mutta eipä auta selitell, miesten nopeimmalla ei montaa sekuntia tuopissa mennyt, mutta ei hänen pyöräilytaitojaankaan voi väheksyä. Häiskällä on taskussaan singlespeedin MM 2015 ja cyclocrossin MM 2016. Tuskin noita ihan vaan olutta juomalla saa. Esivuoden kisat on Skotlannissa, ehkä joudun aloittamaan harjoittelun viskillä.

Voittajan pohkeet.

Illalla juhlallisuudet jatkuivat Camp Rutissa. Tarjolla oli ruokaa, juomaa ja elävää musiikkia. Palkintogaalassa palkittiin kaikki ansioituneet hyvinkin mielikuvituksellisin perustein ja palkintoja oli mahdollista saadailman sen kummempaa syytäkään. Jäsen J saalisti itselleen ajohousut ja mie sain juomapullon. Kaikki naiset saivat sukkia ja tikkareita. Oikeaksi palkinnoksi sain oivan kypärän. Hyvä potta, ja hieno asennetarra.

Pitkän päivän iltaa.
Menoa ja meininkiä.

Kisa oli siis hieno ja meininki sopivan rentoa. Vaikka tuo nyt ei ihan tiukka pipoisinta hommaa ollutkaan, niin kyllä sai ihan tosissaan ajella.  Rata oli fiksusti rakennettu, pahempia ruuhkia ei ollut ja haastettakin alkoi etenkin viimeisillä kierroksilla kertyä, kun keskittyminen alkoi herpaantua ja maasto liestyä. Yhtään enempää tai yhtään vaikeampaa en välttämättä olisi halunnut ajaa. Finaaliin pääsyn ratkaisi ilmeisesti vain ensimmäisen kierroksen aika, myöhemmiltä kiekoilta sitä ei ilmeisesti edes otettu. Koko tapatuma oli siis oiva opetus siitä, että kyllä voi ajaa kovaa ja taitavasti, mutta kireä pipo ei juuri auta, vaan enemmänkin rento asenne. Lisäksi opittiin, että Sloveniassa muutama minuutti, voi tarkoittaa mitä tahansa kahdesta minuutista tuntiin. Sloveniaan palataan vielä joskus, joissain merkeissä ihan varmasti ja luultavasti nähdään myös SSEC2017 Skotlannissa.

Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää