Kohti Kobaridia

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi

Niitä aamuja, ettei yhtään tiedä mistä itsensä illalla löytää. Toivottavasti Sloveniasta.  Edessä 2019 km matkaa: Lehmällä Leppävirralta Helsinki-Vantaalle, lentäen Helsingistä Müncheniin ja Münchenista autolla Kobaridiin. Kobaridiin ei tunnu olevan helppo päästä ainakaan pyörän kanssa. Alkuperäinen suunnitelma oli lentää Münchenista Triesteen, mutta kone on niin pieni, että matkaan olisi mahtunut vain yksi pyörä. Lufthansan mukaan pyörä on pyörä vaikka palasina. Ja jos pyörä on purettu palasiksi ja tungettu paino-ja kokorajoihin mahtuvaan matkalaukkuun, se on edelleen pyörä ja ei mahdu koneeseen. Jännä juttu. Aikanaan Finskillä kickbike lensi kassissa ilmaiseksi. Tiedä sitten miten nykyään.  

No myö siis autoillaan Saksasta Sloveniaan. Osa väestä  lentää Triesteen saakka ja rakentaa kisakoneensa järjestäjän toimittamasta materiaalsta. Aika reipasta! Yksi porukka lensi Ljublianaan ja jatkaa matkaa pyörällä Kobaridiin  reilun  satkun. Reipasta sekin, ainakin jos alla on maastovälityksillä varustettu sinkula. Myö saadaan hiki luultavasti jo Helsinki-Vantaalla, kun aletaan virkailijan kanssa setviä minne sitä ollaan oikein menossa. Alunperin liput oli Triesteen saakka, mutta koska pyörät eivät mahtuneet kyytiin, varaus muutettiin Müncheniin. Nyt lennon päämäärä vaihtelee vähän sen mukaan, mistä katsoo. Toiveissa on, että päädytään samaan paikkaan matkatavaroiden kanssa. Hupaisinta on jos me jäädään Müncheniin ja pyörät matkustavat Triesteen koneella; jossa on vain yksi pyöräpaikka. Mielenkiintoinen systeemi tuokin. Pyöräpaikkojen määrää ei pääse katsomaan ilman varaustunnusta ja varaustunnusta ei tietenkään saa ilman varausta, ja jos paikkoja ei ole, niin lippuja ei pääse maksutta perumaan.

Matkajärjestelyt olivat meille tyypillisen tapaan viime hetkeen asti levällään, samoin yksi keskiö. Pekka haki alusviikolla vauhtia matkailemalla Milanon kautta Pietariin ja mie keskityin muuten vaan olennaiseen. Miun fillari palasi jarrurempasta eilen illalla. Loppuu se Avidien vinkuminen ja laahaaminen. Monihan se noillakin jarruilla ajaa, mutta miulla ne ei missään pyörässä ole jaksaneet toimia ilman jatkuvaa rämppäämistä. Ehkä se on kuskista kiinni. Aina jossain vinkuu tai kihnuttaa. 
Juu, miun perinteisiin kisanalusrutiineihin kuuluu ikkunoiden ja akvaarion ulkosuodattimien pesu, mitä kireämpi aikataulu, sitä tarkemmin puunataan. Jos muuten joku väittää, että akvaarioharrastus on rentouttava, niin on täysin väärässä. Kuutio vettä lasilaatikossa olohuoneessa ja riittävä määrä sähkölaitteita lisää aina jännitystä elämään. Erityisen jänniä ovat kaikki huoltotilanteet. Ihan varmaksi en osaa sanoa miksi suodattimet piti pestä juuri nyt ja vaihtaa kaikki letkut. Jos  joku on joskus isoja ulkosuodattimia pessyt, niin tietää millainen rumba niiden uudelleen käyntiinsaaminen on. Periaatteessa hommahan on helppo, senkun vaan käynnistää lapon pumpulla, mutta yleensä asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Sitkeys ja peräänantamattomuus katsotaan yleensä hyveiksi, mutta miulla se menee valitettavan  usein  idioottilmaisen jääräpäisyyden puolelle. Tällä kertaa sain vikavirtasuojakytkimen laukeamaan pari kertaa ja ihan kohtuullisen määrän vettä lattialle. Uusavuttomana naiseläjänä en tietenkään tiennyt missä sulaketauluista lauennut  vikavirtasuoja on, ja miten sen saa uudelleen päälle. Tietenkään asiasta paremmin min perillä oleva taho ei pysty juuri silloin vastaamaan puhelimeen ja tietenkin kakarat kirkuivat  päät punaisina, kun sähkön katkeaminen katkaisi myös Suomi-Slovakia -pelin. Kiteytyksenä tähän voidaan todeta, että jokaisen avuttoman naisen takana on noheva mies, Kyllä mie ennen olin ihan selvillä missä meillä on sulakkeet ja en muutakaan apua ylipäätään missään, mutta nyt on toisin. Hyvä jos osaan pyörän kumiin laittaa ilmaa.

Mutta niihin reissujärjestelyihin. Perinteinen akvaariopaniikki on hoidettu. Samoin talossa ilmeni orastava putkiongelma, mutta ainahan sitä vettä pitää vähän kellarinlattialla olla. Kisa-asut saatiin viimehetkellä kasaan. Pekka osoitti käsityöläistaitonsa viimeisteli kisa-asunsa ihan itse ja tuli hankkineeksi myös suitsisopin kanta-asiakkuuden. Urheilullisia ponnistuksia ei kisojen eteen tehty, kukaanhan ei tiedä mikä on kilpailumatka tai millaisessa maastossa ajellaan, mutta tuo varmaan selviää sitten lauantaina iltapäivästä. Pekka on keskittynyt flunssan kehittelyn ja saanut jotain aikaiseksikin. Mie tein melkein  viimeiselyharjoituksenkin sunnuntaina.Varmuuden vuoksi kajakilla, mutta onko se nyt niin justiinsa. Sitäpaitsi Kobaridissa kannattanee panostaa melontaan. 

Kohta ollaan kentällä. Raporttia seuraa. Pitäkää peukkuja, että tänään osutaan Sloveniaan ja että huomenna päästään fillarilla Italiaan kasomaan Giroa.
Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää