Kolme yötä starttiin. Miksi kaikki on aina oma vika?

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi
Ja olo on vahva ja voimakas ja täynnä tarmoa? No ei. Pikemminkin päinvastoin. Viime viikolla meni lujaa.Vähän koulutusta, tai noo koko repetuaari, perusmäärä, tai kuka näitä laskee -määrä, töitä, aamulenkit, melonnat, totaali jossain 25 tunnin pahemmalla puolella. Liian vähän unta. Liian paljon epämääräistä syömistä. Tuloksena aika hassu olo. Perheessä pyörii äkäinen flunssa. Miuta se säikytteli kurkkukivulla, mutta näköjään tuostakaan ei tullut valmista. Hyvä niin. Ääni käväisi karhemmalla tasolla kuin suomalaisella keski-ikäisellä naisartistilla, mutta alkoi sitten palailla ainakin pätkittäin. 
Ei liity tekstiin mitenkään, mutta tuokin tuossa tuijottaa. Tellukausi on kohta täällä ja reidet kuin västäräkillä.
Muuten kropassa normitilanne. Kun lantio nousee oikeaan juoksuasentoon, päreinä oleva L4 muistuttaa olemassaolostaan ja vetää selkäfileen kramppiin. Liian vähän pilatesta. Tilannetta kompensoi vastapuolelle ilmaantuva vihlova istuinkyhmykipu. Juu juu, kyllä mie tiedän, että spagaati pitäis mennä, jos ultralle aikoo. Mutku… Akillekset on peruspäreinä, mutta ihan kuin tilanne olisi helpottamassa. Se ei kyllä ole omaa ansiotani vaan ilmeisesti airopiksohjaajien suojeluspyhimyksen tilapäistä höveliyttä. Aikamoinen saavutus. Näinkin vähäisillä meriiteillä olen vuosien määrätietoisen työn seurauksena onnistunut hankkimaan sekä juoksijan että uimahyppääjän tyyppivammat. Olen itsekin sitä mieltä, että rasitusvammoja ei saisi tulla koskaan. Jos kuormitus ylittää kuormitettavuuden syntyy vamma, joko kudokseen tai päähän, joka lienee sekin kokoelma erilaisia kudoksia. Hoitoon on kaksi tietä. Joko vähennetään kuormitusta tai lisätään kuormitettavuutta. Akuutissa tilanteessa toki ensimmäinen keino on ainoa. No nuo vammat ovat sellasia, että aiheuttavat harmitusta, mutta jonkunlaisella varovaisuudella vakavammat seuraukset pysytään kiertämään ja toivottavasti myös hiljalleen kuntoutumaan. Ainakin luulen niin. Suutarin lapsella taitavat olla sekä hanskat että kengät hukassa. 
Iloinen hyvinvointiammattilainen.
No muuten menee ihan jees. Överiviikon jälkeen olo tuntui tänään ensimmäistä kertaa inhimilliseltä. Mikä hitto siinä pitää olla että kynttilää pitää polttaa kaikista päistä. Voisiko joskus yrittää elää niinkuin opettaa? Ilmeisesti ei. Vaikka näkee ja tuntee kaikki ne ylitreenamisen merkit, joista suu vaahdossa saarnaa asiakkaille, sitä vetää vaan omalta kohdaltaan ruuvia kireämmälle. Mitä tiukempaa on töissä, sitä enemmän “pitää” liikkua vapaa-ajalla, että lanttu kestää hallinnassa.  Ja en oikein miellä noita metsähöntsäilyjä ja vesistöseikkailuja fyysiseksi kuormitukseksi, jotka vaatisivat myös palaumisaikaa.  Mutta vaikka terve sielu asuu terveessä ruumiissa, niin sielun lepo ei välttämättä tarkoita sitä että ruumiskin lepää. Pitäisi hankkia henkisempiä harrastuksia. Tai henkisempi työ. Mutku…
Vahinkolaukaus.  Oravikoskella on kaksi aurinkoa. 
Elämän tarkoitus on juurihoito.
No valitukseksihan tämä meni. Juoksukunto viikonloppuna on arvoitus, mutta tohkeissani ainakin olen ollut. Juoksentelin jopa testikierroksia Kotkiksella ja tärkeenä kellottelin kilometriaikoja ja pistin oikein ekseliin. Laskeskelin, että jos menee oikein mallikkaasti 2 h vois olla jees aika. Perussuorituksella vois mennä 2.06. Sitten kyllä muistin, että kyseessä on kisa. Ei kai sillä mitään väliä ole millä kilometriajoilla mennään, kunhan vain olen ekana maalissa. Sitäpaitsi kisaa ei juostakaan perus-7 km lenkillä vaan kahdesti 10 km. Suorituskykyyn ja viimevuosien kisakokemukseen nähden uho ja raivo ovat vähän ylimitoitettuja. Mutta varmaa on, että romahdan jos en voita. Äläkä kysy miksi tämä nyt on niin tärkeää. En minä tiedä. Luultavasti kuitenkin nöyryys löytyy polulta. 
Aika tasaista. Kilometriaikojen vertailua kahdelta treeniltä. Ihan liian kovia ykköskiekkoja. Ja älä urpo ryntää ylämäkeen.
Tosissaan mennään, myös koirat syövät polkujuoksuruokaa.
Mitä opimme tästä? Luultavasti ei mitään. Kohtuudessa kannattaisi kai yrittää pysyä. Ja hengissä. Vielä on kisaa jäljellä. Ihan kyllä jännittää miten tässä käy. töisä on tarjottu kevennystä tähän viikkoon. Mutta kun miusta ei ole reilua kuukausipalkkalaisen tuurauttaa tuntejaan muilla, jos on kuitenkin menossa vapaa-aikana mettään mesomaan. Ontuvaa etiikkaa,vai pohjalaista uhoa: Ei tartte auttaa?
 Ja se edellisen kirjoituksen mekko. Sitä en saanut. Hämmästelin liian kauan. En ehkä kestä.

Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää