Niin kuin siat vatukossa

 Pekka lähti takaisin Italiaan. Miun pakko jäädä tänne. Arki, lauma ja työt palasivat. Sen verran on lomafiilistä jäljellä, että olen onnistunut lintsaamaan ruuanlaitosta kahtena päivänä neljästä. Olen yrittänyt petrata työpaikkaruokailua sen jälkeen kun joku kommentoi Facebookissa, että maksalaatikkoa ei pitäis syöttää koirallekaan. En tiijä, meidän koirat ei ole ikinä maksalaatikkoa saaneet, mutta mie voisin vaikka elää sillä. Noh, koiran ravitsemus on tarkka juttu. Ja jos tuota suoriutumistani vuoristossa ajattelee, niin ehkä se maksalaatikolla eläminen ei ihan kauhean huono idea ole, kai siinä sentään rautaa on kaiken muun töhnän lisäksi.  

Nyt olen siis siirtynyt grillattuun kanaan, jota työpaikan lähikauppa auliisti myy. Kauppa uskoo ilmeisti porttiteoriaan: maanantaista keskiviikkoon tarjolla on koipia ja torstaista perjantaihin kokonaisia broilereita. Onko ensi viikolla  vartaassa kalkkuna? Kelpaako monipuolisen ravinnon määritelmäksi se, että syö vuorotellen oikean ja vasemman koiven? Hitto kun joskus  pääsisi semmoiseen työpaikkaan, että olisi oikein työpaikkaruokala. Saisi linjalta valita evästä kuppiin ja syödä rauhassa lämmintä ruokaa. Ja olisi jälkiruokaa! On miullakin aina jälkiruokaa. Aina ja aina, silloin on, kun on eväät. Joko kerros-eli lohdutuskiisseliä tai sitten marjakiisseliä rahkavaahdolla. Suklaavanukasta en ole syönyt sitten Kuopiosta lähdön. Harmi. Varmaan jäänyt joku elintärkeä ainesosa saamatta, kun välillä niin kovasti heikottaa.

Mutta siitä ruuanlaitosta piti puhua. Pekka pitää yleensä jöötä siitä, että taloudessa ylipäätään syödään ja mieluusti vielä hyvässä järjestyksessä. Mie yleensä yritän luikkia matalimman aidan alta. Tällä viikolla siis onnistuikin hyvin. Eilen syötin kakaroille tähteitä ja lahjoin letuilla. Tänään pistin elämän risaiseksi  ja mentiin ihan ulos syömään. Siis Ikeaan. Lapset syövät kuulemma tässä lafkassa ilmaiseksi joka päivä. Eihän miulla mielestäni lapsia ollut mukana,vaan ihan täyspäisiä ihmisiä, mutta kassahenkilön mielestä henkilöt, joilla on takana alle 12 vuotta nähtyä elämää, täyttävät lapsen kriteerit. Neidot nielivät ylpeytensä mutta LAPSILLE tarkoitettuun jäätelöön eivät sentään alentuneet. Aavistus hyvästä palvelusta näkyi kassalla, eihän miulla tietenkään mitään jäsenkirjaa, vai mikä -kortti se nyt on, ollut matkassa, mutta kassahenkilölle riitti, että esittelin tänään Ikealta saapuneen tekstiviestin. Great Place To Work, ilmiselvästi.

Lomaltapaluuviikko on takana. Onneksi ei ihan täyttä viikkoa tarvinnut räpiköidä. Työpaikalla on ollut kesäkisoja, joilla asiakkaat keräävät liikuntapisteillä palkintoja. Lomaltapaluuviikolla sai nelinkertaiset pisteet. Nyt ymmärrän miksi. Unet on edelleen vähän mitä satuu, hikoilen pyörin ja vatkaan. Ihan hirmuisen vahvalle ei tunnu, mutta väsyneempikin olen ollut. Aamulenkit ovat takaisin ohjelmassa, eivät ne kevyesti kulje, mutta on ollut raskaampikin jalka. Esimerkiksi talvella, kun lunta oli puolen reiteen. Yleensä kroppa järkyttyy töihinpaluusta niin, että lihakset vetävät täydellisen tukkoon. Ruumis ei pettänyt nytkään, jäykäksi veti, mutta kireämpääkin on ollut. Pääkin vähän pistää vastaan, mutta kyllä se pahempaankin pystyy. Suurinpiirtein kaikki ohjelmat oli muistissa ja edes yhtään salasanaa en ollut unohtanut, vaikka se kuulemma hyvän loman kriteeri onkin. Kahdella tunnilla asiakkaat itkivät, olen siis ollut ainakin ajoittain myös henkisesti läsnä. En oikein voi kehua kotiutuneeni Varkauteen, mutta on kiva,  että hiljalleen alkaa kertyä tarinoita nimien ja kasvojen taakse. Tuntemattomille ohjaaminen on vähän kuin täällä blogissa yksikseen huuteleminen, hönttiä hommaa.

Nälkä on ihan koko ajan, kuten ehkä tämän jorinan alusta voi päätellä. Reissussa hävisi pari kiloa painoa ja sitä yritän nyt epätoivoisesti syödä kiinni.  Jos en onnistu, voi rintaliiveissä kantaa taas eväsmandariineja, ei sekään huono ole. Pyörän selkään palasin tänään, kun sipaisin osan työmatkaa sinkulalla. Kivahan se oli kevyellä pyörällä viitostien reunaa pyyhkiä. Vaikka nuo aiemmin übertrendikkäät retrohenkiset citysinkulat/fiksit taitavat olla menneen kauden juttuja, niin mikäs sillä on pistäessä kammella koreasti. Varkaus nyt muutenkaan mitenkään trendien ytimessä ole. Takareisiä hapotti melkoisesti ja vähän aikaa kotona hengailutuani jalat tuntuivat kessunhakkuupölkuiltä. Hermo ja henkikin tuntuivat olevan koetuksella etenkin paluumatkalla. Ehkä on nyt on syytä jättää vapaa-ajalla suuremmat uroteot väliin kunnes nukkuminen palaa normaaliksi ja keskittyä selviämään töistä. Ensiviikko taitaakin suomeksi sanottuna olla helvetillinen, mutta ei se pahin ole, ei edes tänä kesänä.

Kevyen elämän työmatkakuljin. Ei miulla enää bullhornia ole, eikä jarrutkaan ole englantilaisittain .

Joopa joo, lupasin että en kirjoita ruuasta, mutta nälissäni söin sanani. Näinköhän seuraavaksi tulee asukuvia?