Nurkkala Trail 2015
Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tänään juostaisiin kauan odotettu Nurkkala Trail. Tapahtumaan valmistauduttiin tuttuun tapaan huolella. Aamukahvilla täytettiin juomapullot ja kaivettiin jemmoista edellisiltä reissuilta täheeksi jääneet geelit. Järjestelyt uuvuttivat tapahtumavastaavat niin, että aamupala jäi vähän ohkaiseksi. Ihan mustan kahvin voimalla liikkeelle ei sännätty, vaan kipattiin myös kulholliset muroja. Huoltopiste perustettiin roskiksen kannelle. Ajateltiin, että huolella suunniteltu mainos saattaisi houkutella lisää kilpailijoita ja toivottavasti myös sponsoreita. Kilpailun säännöt olivat yksikertaiset: Nurkkalan järjestyssääntöön on kirjattu, että naispuolisen täysi-ikäisen asukkaan tulee kiertää joka päivä virallinen 3,5 km rata. Alppireissu ja muut polkupyöräiloittelut aiheuttivat muutaman lenkin väliinjäämisen. Sovittiin, että Nina sovittaa syntinsä sipaisemalla vähintään maratonin ja Pekka puolet tästä. Lapsille ja eläimille riittää yksi kierros.
Rata oli toki virallisesti mitattu, mutta oikaisujen ja muun herjuuden varalle molemmille kilpailijoille annettiin GPS. Lisäksi pitkällisen aivotyön tuloksena saatiin aikaiseksi myös Double Check- järjestelmä: Jokaiselta kierrokselta tuotiin kivi roskiksen kannelle. Kun kannella oli kuusi kiveä, niitä sai ryhtyä heittämään pois yhden/kierros, joka heittää viimeisen kiven, juoksee vielä yhden kierroksen.
 |
| Kaikki kilpailijat eivät näköjään erottaneet kiveä kävystä. |
 |
| Alkulämppä |
Karvaisimmat osallistujat palautettiin kotiin ensimmäisen kiekan jälkeen. Ratkaisu herätti etenkin vanhassa nartussa vastarintaa. Ihmiset jatkoivat loputonta taivallustaan pyiden vihellellessä iloisesti.
Tavoittena oli hönsätä kevyesti pintakaasulla ja totuttaa ruumista iskukuormitukseen. Varusteita piti testata myös, mutta Ninan ultrakengät olivat vielä matkalla Ruotsista ja juomareppua kukaan ei tullut ajatelleeksi ennenkuin alkoi janottaa. Ehkäpä se reppu kisassakin olisi ihan ok, Pitkään pullo- ja letkuruokinnassa olleelle on vaikea tottua siihen, että vettä saa vain huoltopisteellä. Reppu vaan pitäisi ensin löytää jostain. Eka puolikas meni helposti ja Pekka hyppäsi tässä kohtaa pois kyydistä hyvävoimaisena. Nina jatkoi hötsyttelyä ilman suurempia ongelmia. Huoltoryhmä tarjosi vauhtia matkalle luukuttamalla autoradiosta Aikuista Naista. Lähdin huollosta aika livakasti. Yhdeksännelle kierrokselle saatiin vahvistukseksi Iippa. Tässä vaiheessa kenkä alkoi hangata kantapäätä ja muutenkin olo alkoi tuntua ylen kankealta. Päättelin, että yli kolmekymppiä ei enää ole sprinttimatka, joten vaihdoin Reebokin All Terrain Sprintit Salomonin Speedcrosseihin. Aika oudoille tuntuivat tuon superkevyen tossukan jälkeen. Kantäpäätä ei enää hiertänyt, mutta muuten tuntui siltä, että yritti juosta aamutossuilla. Pakarat alkoivat olla aika tiltissä ja IT-jänne alkoi kalvaa polvea alamäissä. Kiva. No yritin rentouttaa TNF:ää heiluttelemalla käsiä, aktivoimalla pakaroita ja tehostamalla varvastyöntöä. En tiedä auttoiko, mutta tarjosin varmaan satunnaiselle tarkailijalle viihdettä koko rahalla. Speedcrossitkin alkoivat tympiä ja vaihdoin viimeiselle kierroksella alle tutut Zenin ninjatossut.
Maaliin päästiin jäykkänä, mutta muuten hyvissä voimissa. Hissuttelu on helppoa, mutta ihan niin hitaasti/matalilla sykkeillä en osannut juosta kun olisin halunnut. 45,29 km, 553 m nousua, 5 h 21 min, keskisyke 150, 3259 kcal. Reissin motivaatioteorian mukaan miulla on kaksi vahvaa motiivia: uteliaisuus ja ruumillinen aktiivisuus. Uteliaisuus maratonin osalta on nyt tyydytetty. Seuraavaksi selvinnee miltä tuntuu, kun niitä juoksee kaksi. Toivottavasti tuo typerä jänne ei ala vihoitella. En osaa sanoa lisäsikö lenkki uskoa vai epätoivoa Haanja suhteen, mutta ainakaan enää ei tartte hävetä sitä että en edes maratonia ole hissutellut. Ja oikeastaan, jos kaikki maratonia pidemmät matkat ovat ultramatkoja, niin sekin on nyt sitten tehty.
