Olen Nainen

 In Täti Aurinkoisen hilpeä hyvinvointiblogi

Erityisesti työyhteisöissäni olen saanut osakseni arvostelua miehekkään putkiaivoisesta ajattelusta, mutta tämä ei järkytä mielenrauhani, koska muutamasta jutusta tiedän olevani Nainen. Yksi asia on auto, tai lähinnä se miten sitä käytetään. Yleinen olettamus on, että naiset eivät osaa peruuttaa. Olen samaa mieltä. Minusta autolla ajetaan eteenpäin, jos muuta vaaditaan, vastuu on ympöristöllä. Miulla on iso amerikkalainen auto. Paskat se kyllä mikään amerikkalainen ole, Itävällassahan noita lisenssillä tehdään. Oikeasti Naisella pitää olla pieni, näppärä, kivanvärinen auto, josta tarpeen tullen saa katon auki. Ilmeisesti tällä ei kuitenkaan tarkoiteta rättisitikaa.

No jokatapauksessa, oli auton koko mikä tahansa ja oli siinä miten monta ovea hyvänsä, tosinainen käyttää vain yhtä. Jos käsissä on kantamuksia, kuten yleensä aina on, pitää ensin keplotella kaikkine kuormineen etupenkille ja sitten ryhtyä sijoittelemaan kamoja voimakkaita vartalonkiertoja hyödyntäen vapaana oleville penkeille, josta ne sitten ekassa kiihdytyksessä putoavat. Melko haastaavaa, etenkin jos käteen on sattunut jäämään 15 kg koiranruokapussukka.

Toinen juttu on se, että Naisen pitää varautua kaikkiin mahdollisiin edessä oleviin elämäntapahtumiin hankkimalla uusi mekko ja mieluusti myös kengät. Elämäni on valittavasti semmoista, että hyvin harvoin saan verhota varteni täydellisesti istuvaan jakkupukuun ja sipsutella töihin louboutinella. Ei miulla sellaisia kyllä ole, mutta omasta mielestäni kyllä pitäisi olla. Ja ei miuta kukaan ole suoranaisesti kieltänyt käyttämässä töissä jakkupukua, mutta saattaisihan se lievää suurempaa hilpeyttä varkautelaisessa hyvinvointikeskuksessa herättää. Eli käytän siis aamusta iltaan trikoita, ei kovin tyylikästä, mutta helppoa. Kivemmat ne kyllä on kuin zumbahousut. 

Mutta siitä mekosta. Maanantaina on tilipäivä. Tilipäivä on se päivä, jolloin raha vain näyttäytyy ja jatkaa sitten matkaansa kohti autuaampia kukkaroita. Siis tämän maagisen päivän varaan ei voi paljoa laskea. Käyttötilaisuuttakaan mekolle ei ole. Mutta voi joskus tulla. Totuus on, että olemassa olevat mekot riittävät tähän ja seuraavaankin elämään ihan hyvin. Mutta kun…Löysin (yllätysyllätys) ebaysta täydellisen mekon. Kukaan muu ei ole sitä halunnut, joten hintaakin oli 10 puntaa vähemmän kuin ennen. En laita kuvaa tähän, ettei joku ketku mene ja osta sitä ennen  ajatusprosessin ja rahoituskuvion päätökseen saattamista. 

Oikeastaan mekko on väärän värinen. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että aiheuttaisi painetta sekä kenkien että alushameen hankintaan. Vanha totuus kuitekin on, että kenkiä ja tyllialushameita ei ole koskaan liikaa. Mekko on myös himpun vääränkokoinen. Mutta väärä koko ei ole koskaan tosinaiselle ongelma, vaikka en ommella osaakaan. Naisen vartalossa ei ole ongelmakohtia, ainoastaan rajattomia mahdollisuuksia. Vyötärön nipistys mekon vaatimaan  66 senttiin ei ole temppu eikä mikään. Jättää vaan pari metriä kääretorttua syömättä. Naisen elämä on usein semmoista, että jos jossain on jotain liikaa, toisessa paikassa on sitten liian vähän. Ja harvoin massakeskittymien uudelleensijoittelu onnistuu ainakaan ilman kirurgista apua. Rintavarustus siis vaikuttaa sen verran murheelliselta,  että mekon pysyminen ylhäällä vaatisi painovoiman lakien kumoamista. Koska en ole tämän renessansin Galileo Galilei, joutunen turvautumaan vanhaan kunnon toppausstrategiaan. Resurssit tähän ovat ainakin rajattomat: talo on täynnä parittomia sukkia. Ja vuosien pilatesharrastus takaa, että mekon ylhäälläpysymistä voi tukea ja toisaalta vatsanpullistumista ehkäistä oikealla kylkiin ja selkään suunnatulla hengityksellä. Kuinka on siskot, pitääkö klikkailla kaupoille?

Call Now Button

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.  Lue lisää